Aikaa jäljellä häihin

Daisypath Wedding tickers

28. syyskuuta 2011

Paljon harmaita hiuksia häihimme liittyen tulee aiheuttamaan Morsiamen puku. Apua! En kerro nyt tarkemmin millaista olen ajatellut, mutta pääpiirteittäin.

© www.links2love.com
Joku tällainen sininen yksityiskohta olisi hieno, mutta vähän vähemmän.

Mekkoni tulee ehdottomasti olemaan valkoinen. Tämä on itsestään selvää, sillä olen melko vanhanaikainen tietyissä asioissa, ja tämä on yksi niistä. Mekko on tietenkin pitkä, niin pitkä ettei kengät näy. Haluan yläosasta tyköistuvan, mutta lantiolta lähtien runsaan mekon. En nyt tietenkään mitään valtavaa, mutta sellaisen perinteisen pöyheän helman. Laahukselle totaalinen ei, jos sellainen olisi, voisin lyödä hääkakun vetoa että Sulhanen kompastuisi siihen. Laahuksen pois jättäminen on myös Sulhasen toive.
Mutta huntu on ehdoton! Melkein lattiaan saakka, tyylikäs huntu tulee olemaan tällä Morsiamella häissään.

Vielä on auki, tuleeko Morsiamelle jotain erityistä jakkua/muuta olkapäät peittävää, sillä toukokuussa saattaa olla vielä kylmä. Tästä keskustelemme myös Seijan kanssa.

Kaason kanssa pohdimme, että olisiko Morsiamen puvussa jokin sininen yksityiskohta, sillä häiden teemaväri on tumman- ja sähkönsininen, ja Kaason puvussakin tulee näitä värejä varmaankin olemaan. Olisiko Morsiamen puvussa mahdollisesti joku kuviointi sinisellä? Tästä täytyy jutella Seijan (puvuntekijä) kanssa.

Sulhanen pukeutuu perinteiseen miesten pukuun. Morsian mietiskelee ajatuksena että Sulhasen kravatti olisi saman sininen kuin morsiamen puvun kirjailut/yksityiskohdat. Tämä toisi hienoa yhteenkuuluvuutta. Häitä varten Sulhaselle käydään ostamassa tuliterä puku, sillä vanha on jo vähän pieni ja kulunut. Ja Morsian saa yhden syyn lähteä shoppailemaan ;)

© www.weddingpartygallery.com
Kaason puvusta emme ole sen enempää puhuneet, kuin että siihen tulee häiden teemavärejä. Tästä puhumme varmasti lisää kun näemme seuraavan kerran.

Jos sulhaselle tulee sininen kravatti, voisi Bestmanillekin tulla. Tämäkin toisi vaikutelman ikäänkuin "tiimistä". Bestmanin kanssa pääsemme juttelemaan aikaisintaan tulevana viikonloppuna, jolloin käymme tarkemmin läpi hänen tehtäväänsä ja muita häihin liittyviä asioita.


Ei nyt silti ehkä näin sinistä, vaikka olisikin hienoa toteuttaa häät todellakin sillä sinisellä.
Alhaalla olevissa mekoissa on ihania yksityskohtia eri värillä!  
Tässäkin mekossa ihania yksityskohtia!
© www.wedding-splendor.com/

6 kommenttia:

Milou / Häähullun haaveiluja kirjoitti...

Itse tykkään tehosteväreistä hääpuvussa, tuovat mielestäni "sitä jotain" (kunhan tehosteväriä ei ole liikaa). :)

Esim tässä puvussa tykkään tuosta tehosteesta tosi paljon: http://www.dressloving.com/images/categories/wedding/bridal/vneck/tus1204.jpg

Myös yksinkertainen vyö tai nauha vyötäröllä on mielestäni tosi nätti, kuten tässä: http://www.weddingplanideas.com/wp-content/uploads/2011/05/wedding-dresses-with-a-blue-ribbon.jpg

Yksi vaihtoehtohan on, että puku on valkoinen mutta asusteet sinisiä (kengät, korut, kimppu jne.): http://chezwedd.com/img/shoes1.jpg

Anniina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Morsian kirjoitti...

Milou, ei ole huono idea lainkaan tuo sininen väri asusteissa. Kiitos vinkistä! Tämä ehdottomasti harkintaan ;)

ranteennauha kirjoitti...

Mikä sen ihanampaa kuin hääpuvun kanssa pähkäily! Melkein harmittaa että oma puku on jo päätetty ja enää se tarvitsisi vain mennä tilaamaan ^^

Viimeisen kuvan tehosteosuus on tosi kiva :)

Tanja Hakala kirjoitti...

Tuo viimeisin mekko on aivan upea, kerrassaan häikäisevä!


www.blackblingwhite.blogspot.com

Morsian kirjoitti...

Itsekin tykkään alimmasta mekosta kovasti, mutta en tiedä kuinka tuo vyö sopii tähän vartaloon :D